Inspiraatio: Marokkolaista tunnelmaa

Tästä jo vähän vihjaisinkin viime postauksen yhteydessä ja jäinkin sen jälkeen jumiin Pinterestiin kaivelemaan toinen toistaan ihanampia inspiraatio kuvia Marokkalaistyylisistä häistä. Vastoin perinteistä suomalaista tyyliä nämä ovat ihanan runsaita ja värikkäitä ja mielestäni juurikin tämän kaltaista piristystä eräs marraskuinen ilta ensi vuonna voisi kaivata😉

Tämähän TOTTAKAI vaatisi inspiraatio matkan Marokkoon ennen häitä, voi mikä harmi. Ja sieltä voisi sitten hankkia kaikenlaista tilpehööriä koristeiksi, mahdollisesti melko paljon halvemmalla kuin täältä. Suurena plussana myös tässä on se, että marokkolainen keittiö on yksi lemppareistani, joten häissä voisi tarjota myös teeman mukaista ruokaa ja näin sitoa sen tiukemmin osaksi kokonaisuutta.

Tavoiteltu fiilis

Runsautta, värejä ja iloista tunnelmaa lähtisin ehdottomasti hakemaan tässä teemassa. Tekstiilejä voisi käyttää runsaasti, sillä ne tuovat oman lämmön tuntunsa, joka taas toimisi hienosti tuossa tehdas tilassa (Välihuomio: meillä on alustava varaus Tehdas 108:saan!! Jee jee! Vielä kun pääsisi paikanpäälle käymään…)

Saman voisi toteuttaa myös melko hilityillä väreillä, joka sekin luo ihanan hieman mystisen tunnelman jopa, mutta menemättä ehkä liian kauas muuten harrastamastamme simppelistä ja musta-valkoisesta sisustus maailmasta.

Yksityiskohdat

Kattauksiin kaivattaisiin runsautta, jota voitasiin luoda esimerkiksi lyhdyillä ja kukilla. Koristeet voisi muuten pitää melkoisen yksivärisinä ja väriloistoa voisikin tuoda nimenomaan kukkien avulla osaksi kokonaisuutta. Tyynyjä ja jopa mattoja olisi ihana tuoda tilaan luomaan lämpöä. Metallin värit kuten kulta ja pronssi tuovat puolestaa hieman yleellisyyttä ja arvokkuuta mukaan tähän kimaraan.

Tälläisiä koristeluita voisi varmasti luoda myös itse erilaisiin lasipurkkeihin.

Pukeutuminen

Morsiamen pukeutumiseen voisi ottaa mukaan ihania vivahteita teemasta.

Tarjottavat

Marokkolainen ruoka on fantastista ja yksi elämäni parhaista makukokemuksista onkin ollut Marokkolainen kanapiiras, joka oli päällystetty kanelilla ja tomusokerilla (tiedän kuulostaa oudolta, mutta jollain maagisen mystisellä tavalla se vain toimi kokonaisuutena).

Tässä vielä kuva123 kyseisestä piirakasta (kyllä tuo valkoinen on nimenomaan tomusokeria)

Porkkana-kvinoa salaattia

Kikherne-cous cous salaatti

Bataatti salaatti

Pääruoaksi ehkä liha tai kana tanginea

Ja tietysti ruoan jälkeinen minttutee olisi tarjolla myös.

Kakunkin voisi koristella teeman mukaisesti.

Tekemistä

Tälläisiä istuskelu nurkkauksia olisi ihana luoda, joihin vieraat voisivat sitten illanmittaan siirtyä. Näistä voisi luoda myös pienen leffateatterin johonkin pienempään tilaan, jossa voisi viihdyttää kuvakimaralla aikuisia ja piiretyillä lapsi ja lapsenmielisiä (pahoin pelkään että morsiamenkin voisi sieltä jossain viaheessa iltaa löytää katselemasta piirrettyjä😀 )

Marokkolaisissa häissä on perinteenä hääviltti, jonka morsian ja morsiamen suvun naiset tekvät yhdessä ennen häitä. Tämän tekemisen lomassa on ilmeisesti ollut tapana sitten vanhempien ja viisampien naisten jakaa tietoutta kukista ja mehiläisistä tulevalle morsiammelle. Morsian laittaa viltin hääseremonian jälkeen kaulansa ympärille ja se tuo onnea ja hedelmällisyyttä sekä pitää pahat henget poissa vasta vihityn parin kotoa häiden jälkeenkin. Nämä viltit ovat kauniita ja sellaista voisi käyttää esimerkiksi illan tullen hartiahuivina ja lämmikkeenä sekä häiden jälkeisenä käytännöllisenä muistona. Sellainen olisi mahdollista tehdä itse tai mikäli suvusta löytyy käsityötaiotoisia niin hianoahan se olisi saada häälahjaksi. Tuon kukat ja mehiläiset puheen voisi kyllä jättää väliin🙂

Kutsut

Tähän teemaan sopivia paperituotteita ei olisi kyllä vaikeaa löytää. Aivan ihania ovat ja valinnan vaikeus olisi kyllä suuri uhka mikäli tähän teemaan päätyisimme. Eniten silmääni miellyttää marokkolaisista lyhdyistä inspiraation saaneet kutsut, jotka ovat melkein pitsimäisiä yksityiskohtineen.

Siinä olikin taas kimaraa kerrakseen. Itse olen varsinkin noista lyhdyistä, kutsuista ja hieman yllättäen morsiamen pukeutumiseen liittyvistä kuvista melkoisen fiiliksissäni. Ja tietysti tuosta ruoasta! Nyt onkin pakko lähteä syömään, sen verran sai veden kielelle nuo tarjottavista etsityt kuvat🙂

Inspiraatio: Telttailemassa

Kaikkialta sitä inpiraatiota voikin saada. Kirjoittaessani edellistä postausta puutarhasta tehtaassa luin otsikon kerran väärin (kyllä, vaikka olin sen itse kirjoittanut): puutarha teltassa. No siitä se ajatus sitten lähtikin.

Noh, totta puhuakseni tämän idean muodustumiseen vaikutti muutama muukin tekijä, vaikka lopullinen inspiraatio tuosta lukihäiriö hetkestä lähtikin. Olen ihaillut jo pitkään ihania teltta/festari teemaisia häitä. Niissä on ihana tunnelma ja jotain ihanan erilaista. Noh, Suomen kaunis luonto oikkuineineen ei oikein mahdollista tuollaisen häiden järjestämistä niin, että ainakaan oma hermoni sitä kestäisi (sataako, paistaako, tuleeko lunta, missä vessat, vesipisteet…). Mutta mitä jos saman tunnelman voisikin tuoda riskittömiin sisätiloihin, joissa on aina sopiva lämpötila ja tarvittavat mukavuudet? Tehdas 108 kuvia katsellessani huomasin, että keskella tilaa on tuollainen erittäin kätevä, ilmeisesti korkeussäädettävä koukku. Miksei siihen voisikin siis ripustaa telttaa ja luoda ihanan rennon telttailu teemaisen päivän?  (budjetti-shmudjetti🙂 )

The koukku:

Tavoiteltu fiilis

Tosiaan nyt ei puhuta mistään glamorous teltta häistä vaan nimenomaan rennoista puutarhajuhlista ja telttailusta inspiraationsa saaneista juhlista. Iloista, värikästä ja valoisaa tunnelmaa hakisin nimenomaan, joka taas toimisi ihanasti industrial tilan ronskiuden vastakohtana.

Yksityiskohdat

Kauhean rustiikkiseksi en haluaisi mennä, mutta pieninä annoksina se toimisi tässä hyvänä lisänä. Myös vihreyttä ja kukkia tarvittaisiin jossain määrin tuomaan retkeilyn tunnelmaa sisään ja tietysti pehmeää valaistusta esimerkiksi riisipallovalaisimien ja lyhtyjen muodossa.

Jopa pieni marokkolais viba voisi toimia täydellisesti tuomaan ihanaa tunnelmaa. Tämä Marokko idea vei sen verran mennessään, että saattaa olla jopa oman inspiraatio postauksen arvoinen…

Rakastan näiden ”alastomien” kakkujen estetiikkaa. Voipi olla, että tälläinen nähdään meidän häissä, vaikka teema jokin toinen olisikin.

Tekemistä

Miten olisi, jos, alkupalojen sijaan, joka päydässä olisi picnic korillinen herkkuja, jotka voitaisiin jakaa pöytäseurueen kesken.

Lapsille pitäisi tieytysti olla oma telttansa, jossa voisi olla heille erilaista puuhasteltavaa.

Myös ”ulkoilma” leffateatterin voisi rakentaa, mikäli sille sopiva tila löytyy. Siinä voisi pyörittää meidän tarinaa kuvashowna sekä illalla esimerkiksi piirrettyjä lapsille. Tehdas 108:n galleria voisi toimia tähän tarkoitukseen oikein muikeasti.123

Mikäli nämä eivät olisi niin kauhistuttavaa roskaamista niin tässä olisi myös kaunis teemaan sopiva ohjelmanumero.

Vaahtokarkkien paahtaminen on olennainen osa telttailua…

…Kuten myös kuuma kaakao.

Kutsut ja muut paperituotteet

Teeman mukaisesti pyrkisin pitämään kutsunkin melkoisen kepeänä ja rentona. Värikkyyttä voisi korostaa läpi kaikkien parituotteiden.

Taitaa olla pilttipurkit muodissa, kun pilttipurkillisia esimerkkejä oli pilvin pimein :)123

Ihana ohjelma. Vastaavan voisi tehdä melkein mihin tahansa teemaan mukautettuna.

Pukeutuminen

Pukeutumiseen voisi tuoda vähän rennompaa otetta lisäämällä arkisempia asusteita muuten juhlallisiin tamineisiin.

Nahkatakkihan on itselläni suurena haaveena häämekon pariksi.

Menee melkoisen rennoksi, mutta ehkä bestmaneille?

Illasta morsian voisi vaihtaa vaikka villasukkiin ja niitä voisi olla vieraillekin tarjolla.

Tämä teema tarjoaisi kyllä hanan rentoa tunnelmaa ja kivaa yhdessä tekemistä. Jotenkin jo näiden kuvien katselu sai minut hyvälle tuulelle, joten tämä on kyllä erittäin varteenotettava vaihtoehto. Yksi isoista peloistani on, että häistämme tulee tylsät pönötys juhlat joissa ihmiset joutuvat miettimään tekojaa ja sanojaan, kun pelkäävät rikkovansa etikettiä. En ole etiketin suurimpia faneja ja toivoisinkin, että mitään turhia sääntöjä ei tarvitsisi luoda tai noudattaa meidän juhlissamme. Luomalla alusta saakka rennon ja ehkä hieman erilaisen ilmapiirin voisi välttää nimenomaan tuon pönötyksen ja saada kaikille tervetullut ja rentoutunut olo. Siihen ainakin tähdätään🙂

Inspiraatio: Puutarha tehtaassa

Inspiroituneena meidän industrial-henkisistä tilavaihtoehtoista lähdin pohtimaan minkä tyyliset somistukset/teema niihin voisi sopia. Häitämme juhlitaan loka-marraskuussa ja usein siinä vaiheessa alkaa pieni haikeus, masennus ja möksy hipiä ainakin omaan mieleeni, kun huomaa valon ja vihreyden kadonneen (vaikka ei nyt uskoisi kun ulos katsoo, ihana syksy on ollut tänä vuonna). Miksei siis loisi pienen paon häiden kunniaksi ja toisi luonnon, ainakin päiväksi, takaisin kukoistukseensa (ja kyllä, olen vielä siinä itsepetoksen hurmassa, jossa budjetti ei kosketa näitä suunnitteluja:/ ).

Eli puutarha tehtaassa. Tämä luo ihanan kontrastin tilan ronskiuden ja kasvien herkkyyden välille. Tosiaan mikään budjettitietoinen valinta tämähän ei ole, sillä kasvit ovat hintavia ja niiden jälleenmyyntiarvo on jokseenkin olematon. Tietysti mikäli sattuu omistamaan vihreän peukalon, voisi näitä kasveja alkaa itsekseen kavattelemaan. Minähän en saa edes mehikasveja pysymään hengissä…

Hypätäänpä kuitenkin katsomaan miltä tehtaaseen luotu puutarha voisi näyttää.

Yleinen tunnelma

Puutarhamaisen tunnelman luomiseen tarvitaan rusautta. Tässä teemassa täytyisi panostaa pöytäkoristeluiden lisäksi huomattavan paljon siihen, että koko tilaan saataisi vehreä tunnelma. Valaistuksella on tietysti merkittävä rooli tunnelman luojana myös tässä teemassa. Itse ehdottomasti panostaisin eniten viherkasveihin sillä ne istuvat tehdas miljööseen kuin voinappi puuroon.

Koristeet

Koristeissa voisi yhdistää karkeampia materiaaleja kuten betoniaja metallia kasveihin. Myös puu näyttää mielestäni hyvältä ja himmelit vaan jotenkin toimivat nyt ilmeisesti joka teeman kanssa. Pöytiin varsinkin voisi tuoda hieman väriä kukkien muodossa, kuitenkin niin, että yleisilme pysyy vehreänä ja vihreänä. Mehikasvit ovat omia suosikkejani, joten niitä näkyy näissä valituissa kuvissa paljon🙂

Vieraslahjaksi tietysti teeman mukaisesti pieni kasvi

Kutsut

Yllättävän vaikeaa oli löytää tähän teemaan sopivia paperituotteita. Tässä melkein suosisinkin melko yksinkertaista tyyliä pienellä viittauksella puutarhateemaan.

Kirjekuoren sisään voisi myös piilottaa selkeämmän viittauksen teemaan

Tämän tyyppinen ratkaisu hieman erilaisella kuviolla olisi täydellinen

Pukeutuminen

Mehikarvien riemuvoitto jatkaa kulkuaan myös pukeutumis inspiraatiossa. Ihastuin noihin mehikasvi123kimppuihin niin paljon, että niistä olisi voinut tehdä vaikka kokonaan oman postauksen! Taitaakin olla niin, että mehikasveja tulee kimpussani näkymään huolimatta siitä mihin teemaan loppujen lopuksi päädymme.

DIY

No nyt voin sanoa, että kauhian paljon DIY projekteja ei tähän löytynyt. Tietysti asetelmien/erilaisten ruukkujen tekemiseen löytyy ohjeita ja toki sillä, että ostaa kasvit itse ja tekee niistä asetelmia voi jo säästää jonkin verran. Pienet mehikasvit ovat Plantagenissa 1€ kappale ja isommat 3€ kappale. Muita viherkasveja saa noin 3-7€ hintaan. Tietysti kuten alkuun totesinkin, mikäli omistaa puutarhan/on innokas kasvien kasvattaja, voisi alkaa kasvattamaan näitä jolloin kustannuksetkin saisi varmaan edes jotenkuten aisoihin.

Noin kuuden dollarin maksua vastaan etsyn kautta voisi ostaa teemaan sopivia kuvituksia joiden avulla voisi esimerkiksi menut tai paikkakortit suunnitella itse

Huh, siinäpä taas kuvatykitystä. Täytyy sanoa, että olisi aivan ihanaa luoda tälläinen pieni puutarha syksyn keskelle, mutta eipä taida olla halvimmasta tai helpoimmasta päästä tämä haave. Mikäli päädymme Piippo-keskukseen näkisin, että tämä olisi mahdollinen, sillä melko pienellä saisi sen näyttämään runsaalta, sillä vertikaalista tilaa ei juurikaan ole. Kun sitten taas Tehdas 108, joka on korkeudeltaan massiivinen, olisi paljon haastavampi ja kasveja täytyisi olla melkoisen paljon, jotta runsauden tunteen saisi luotua.

Juhlapaikka

Budjetti shokista on suurin piirtein nyt selvitty ja se tosiasia hyväksytty, että kun haluaa tarjota 120 hengelle illallisen se maksaa melkoisen paljon. Tosiaan kuten viimeksikin kerroin, meillä ei vielä ole juhlapaikkaa valittuna tai varattuna ja pikku hiljaa alkaa se jo aiheuttamaan stressinäppylöitä. Olemme tähän mennessä pallotelleet kahden tilan välillä ja esittelenkin tässä nyt molemmat hyvine ja huonoine puolineen:

Piippo-keskus, Lempäälä

Hinta: 300€ + 150 € astiaston/keittiön käyttö = 450€

Verkkosivut

IMG_7233

Kuntopyörät varmasti saa siirrettyä muualle juhlan ajaksi🙂

IMG_7223

+Erinomainen sijainti, kävely etäisyys kirkosta

+ Oma catering sallittu

+Hyvä hinta, johon kuuluu myös astiasto

+Saatavilla toivottuna päivänä

+Musta-valkoinen sisustus. Myös tuolit ovat mustat ja astiasto valkoinen/osittain beige

-Ei saa viedä omia juomia

– Kauhistuttavan askeettinen keittiö, eli ruoat täytyisi tehdä muualla

-Tunnelmaltaa pimeä ja hiukan ahdistunut suorakaiteen muotoisen pohjaratkaisunsa vuoksi

-Ei pihaa, miljöö voisi muutenkin olla hieman parempi vaikkakin itse rakennus on kaunis.

-Tiedon keruu ollut haastavaa (vieläkään ei ole tietoa juomien hinnoista)

-Kauhian rumat porraskäytävät, jotka johtavat juhlatilaan

Piippo-keskuksessa olemme päässeet käymään ja olen aiemmin ollut siellä myös konsertissa. Konserttiin tila oli oikein toimiva ja tosiaan pieni lavakin löytyy mikäli bändin halajaa osaksi juhlaa. Juomat tulevat alakerrassa olevan pubin Paikallisen kautta ja sieltä ei kyllä kirveelläkään saa minkäänlaista hinta-arviota juomille. Oletettavasti kuitenkin juomat ovat samaa hintatasoa kuin itse pubissakin, eli kustannuksia tulee roimasti enemmän verrattuna Tallinnasta haettuihin juomiin. Sijanti olisi meille kuitenkin täydellistäkin täydellisempi, samoin isolle osalle vieraista. Vihkimistä ei oikein tilan yhteyteen saisi, mutta kirkkoon on erittäin lyhyt matka, joten varmaankin, mikäli tähän tilaan päädymme, päätyisimme myös kirkkovihkimiseen. Tunnelmaltaankin Piippo-keskus olisi otollisen industrial-mainen, joitain pieniä miinuksia lukuunottamatta. Kuitenkin järjestelyiden hankaluuden (jos hinta-arvion antaminen on näin vaikeaa, niin miten sitten itse tilaaminen ja tarjoilu) ja (oletettujen) alkoholihintojen vuoksi lähdimme etsimään myös muita vaihtoehtoja.

Tehdas 108, Nokia

Hinta: Salonki & Galleria 500€ + vahtimestari klo 20-> 28€/h + lisälämmityskulut, jotka kuulemma voivat olla jopa 200€ = jopa 896€

Verkkosivut

+Kuvien perusteella ihana tunnelma ja tilan tunne korkean kattonsa takia

+Omat juomat ja oma catering sallittuja

+Vihkiminen voitaisiin pitää samassa paikassa (Galleriassa), joka varsinkin syksyllä on iso etu sekä mahdollistaa siviilivihkimisen

+Rentoja istuskeluryhmiä tilan puolesta (tälläisiä juurikin haluaisin juhliin)

+Hyvä vaikkain erittäin hidas palvelu. Sähköposteihin on tullut erittäin informatiivisiä ja ystävällisiä vastauksia, vaikkakin kannattaa varautua siihen, että vastaamisessa kestää.

-Sijainti on vähemmän täydellinen, ei suorastaan huono, muuta mahdollisesti jotain kimppakyydistystä pitäisi järjestää vieraille / kaikki joutuisivat kulkemaan taksilla

-Ei astiastoa, eli tämä pitäisi vuokrata jostain

-Ei vapaana meidän toivottuna päivänä, häät pitäisi siirtää Marraskuun alkuun

-Pöydät vain 100 hengelle, joten lisäpöytiä pitäisi keksiä jostain. Plussaa on toki se, että tuolit löytyy 150 hengelle

Vielä emme ole täällä päässeet käymään, mutta kuvien perusteella fiilis olisi juuri sellainen, jota etsimme. Vuokrahan on kuitenkin tuplasti sen, minkä Piippo-keskuksessa olisi ja siihen ei vielä kuulu astiasto. Tietysti isojakin säästöjä on mahdollista saada, kun voi omat alkoholijuomat tuoda. Tämä myös itetysti antaa vapautta sen suhteen, että mitä ja miten juomia voi myös tarjoilla. Ihanaa on myös mahdollisuus järjestää vihkiminen tilan yhteydessä, jonka myötä kallistuisin siviilivihkimisen puoleen. Käymään pitäisi päästä, mutta näyttöjä on vain parittomien viikkojen ke klo 11-12 tai to klo 17-18 (paitsi mikäli tilassa on yksityistilaisuus). Eli täältä pääkaupungista huristaminen töiden jälkeen ei oikein onnistu, joten jonkinlaisia erikoisjärjestelyitä pitäisi harrastaa. Mies myös lähti töihin merille, joten hän ei seuraavaan muutamaan viikkoon ainakaan pääse paikanpäälle.

Argh, tämä ei nyt kyllä tuntunut auttavan sillä molemmissa on kyllä puolensa. Täytyy varmaan odottaa, että pääsisi käymään tuolla Tehdas 108:lla, jos vaikka sitten osaisi tehdä päätöksen. Toivossa on hyvä elää!

Kääk, budjetti reality check

Vihdoin sain otettua budjetti härkää sarvista kiinni ja, huh huh, tilanne oli paljon pahempi kun olin ajatellutkaan.

Eli lähdetään liikkeelle pohjatiedoista:

  • Eli kutsuttavia vieraita alustavan listauksen mukaan olisi noin 120-130 joista n. 10-15 olisi lapsia.
  • Alustavaksi budjetiksi oli ajateltu 15 000 euroa, joka pitäisi sisällään hääjuhlan, sormukset ja häämatkan
  • Tilana pohdimme sellaista Lempäälän keskustan tilaa, johon oman pitopalvelun saa tuoda, mutta juomat täytyy tilata alakerran pubin kautta.

Olin ajatellut, että vaikka budjetti on melko tiukka, että, varsinkin huomioiden sen ettemme järjestä juhlia pääkaupunkiseudulla, se olisi täysin mahdollinen. Noh, eihän se siltä nyt enään vaikuta. Olemme melko huolettomasti suunnitelleet ja pohtineet häitämme ilman mitään hintalappuja ja sehän näkyy nyt siinä, että kokonaisuutena haluamamme asiat eivät ole tuolla budjetilla toteutettavissa.

Tässä hieman alustavaa pohdintaamme budjetin suhteen:

  • Tila (sisältäen astiat): 500€
  • Ruoka: 4500€
  • Alkoholi: 3000 €
  • Morsian (mekon maksaa ihanat vanhempani): 300€
  • Sulhanen (mittatilauspuku): 2000€
  • Sormukset: ?€
  • Hääauto: 0€
  • Koristeet: ?€
  • Paperituotteet (kutsut, menut, ohjelmat): 700€
  • Valokuvaaja: ?€
  • Hääyö: 100€
  • Kiitokset (yht. 6 kaasoa/bestamania): 300€
  • Häämatka: 5000€

… huomaatte varmaan ongelman. Hinnat perustuvat täysin kylläkin tällä hetkellä omiin mielikuviin ja hääblogeista ja -foorumeilta bongattuihin tietoihin, joten tarkentuvat matkanvarrella vielä. Mutta tuskimpa koskaan käy niin, että näitä arvioisi yläkanttiin… Tässä vielä hieman avattuna ajatteluamme asioiden suhteen:

Minun mekkoni ovat siis mahtavat vanhempani lupautuneet maksamaan❤ joten minulle täytyy budjetista varata rahaa kengille, kampaukselle ja meikille. Morsiuskimppuni olen kuvitellut melko yksinkertaiseksi, muutaman kukan ”kimpuksi”, joten siihen ei paljoa rahaa mene (sen voisi jopa tehdä itse) ja siis suurin osa tuosta kukkabudjetista on varattu pöytäkukkiin.

Kauniita kimppuja:

Kihlattuni taas haluaisi mittatilauspuvun, jollaisesta on haaveillut mahdollisesti jopa pidempään kuin minä valkoisesta mekostani. Eli siihen haluamme satsata, sillä onhan se vain reilua, että myös mies saa juhlistaa tärkeää päiväämme erityislaatuisissa juhlatamineissa.

Ruokaan menee rahaa paljon, ihan vierasmäärämme takia, huolimatta siitä minkä pitopalvelun valitsemme. Haluaisimme hirmuisen paljon pysytellä n. 30-35 euroa / henkilö paikkeilla, niin että olisimme tietenkin mahdollisimman lähellä tuota 30 euroa päivällisen suhteen ja siihen tietysti päälle tiettyjä lisäkuluja sekä jonkinlainen iltapala. Alustavien tutkimusten pohjalta on noussut ainakin kaksi potentiaalista vaihtoehtoa, joilla olisi melko hyvänoloiset menut tarjottavana alle 33€ hintaan: Pito-Kalaasi ja Makusi mukaan. Täytyy piakkoin tehdä hieman kattavampi kartoitus ja alkaa ottamaan yhteyttä noihin tarjoajiin.

Alkoholi juomat ovatkin sitten yksi murheenkryyneistämme. Siinä juhlapaikassa, jota tällä hetkellä pohdimme, on tosiaan anniskeluoikeudet annettu alakerran pubille. Tämähän nostaa aikalailla alkoholiin tarvittavaa rahallista panostusta verrattuna siihen, että juomat kävisi itse hakemassa Tallinnasta. Tuon hinnan olen bongannut foorumeilta, sillä lukuisista yhteydenotoista huolimatta en ole tuolta nimenomaiselta paikalta saanut mitään tietoja vielä. Tuohon hintaan toivoisin saavani alkuamaljan, pari kaatoa viiniä sekä 3-4 mietoa alkoholijuomaa kaikille. Kovat viinat mielelläni jättäisin pois, sillä ne nostavat hintaa huomattavasti. Luuletteko, että joku jäisi kahvin aveceja kaipailemaan? Tässä vielä pohdimme muita tilavaihtoehtoja sillä tuosta voisi aikamoisen säästön saada mikäli omat juomat olisivat mahdollisia.

Häämatkaan haluamme aidosti panostaa, jotta pääsemme pitkälle. Lokakuussa ei Euroopan kohteet ole aivan parhaimmillaan ja muutenkin lähtökohtana olisi yrittää päästä toiselle pallonpuoliskolle, jossa kihlattuni ei vielä ole käynyt lainkaan. Ison potinhan tuo syö, joten täytyy varmaan vielä pohtia sitä, että voimmeko noin paljoa siihen laittaa, mutta tällä hetkellä ainakin vielä pysyttelemme tuossa ja pohdimme muita säästökohteita ensisijaisesti.

Tällä hetkellä hekumoin kuvia Mauritiukselta (mitenköhän pystymme valitsemaan vain yhden kohteen…):

Paljonhan tuossa on vielä myös kyssäreinä. Valokuvaajan kohdalla pohdimme, että otammeko tuttavapiiristä osaavan amatöörin vai palkkaammeko jonkun ammattilaisen. Koristeluihin saa varmasti uppoamaan kaiken mitä siihen on laittaa. Alustavasti olin ajatellut n. 1000 €, mutta varmaankin sitä joudutaan tuosta supistamaan melkolailla. Sormuksista emme myöskään tiedä vielä mitään, sillä niistä täytyisi käydä keskustelemassa kultasepän kanssa. Varmaan n. 1000€ olisi niihinkin hyvä varata.

Noniin. Sitten, kun kauhulla laskemme tuon arvion yhteen, niin emme ole lähelläkään tuota alkuperäistä 15 000 € pottia. Loppusummaksi tosiaan tulee n. 16 500 € noille aluksi listaamilleni asioille ja jos siihen laittaa päälle vielä nuo hatarat arviot sormuksista ja koristeista niin ollaankin jo 20 000 paikkeilla.

Tuollaista summaahan meillä ei ole (no jos ihan rehellisiä ollaan niin jo tuo 15 000 tuottaa pienoisia ongelmia), joten jotain täytyy tehdä. Tosiaan kuten sanoin yhtenä mahdollisena säästökohteena olemme pitäneet ajatellun juhlapaikan vaihtoa. Enpä ole nykyisistäkään ajatuksistamme kertonut, joten täytyykin tutkia erilaisia vaihtoehtoja ja tehdä niistä jonkilainen postaus. Tavoitteenahan on siis löytää paikka, joka on mahdollisimman lähellä Lempäälää, jonne mahtuu 120-130 henkilöä sekä joka on mielellään moderni/industrial henkinen. Ja tietysti, että sinne saisi tuoda omat ruoat ja juomat sekä hintaakaan ei saisi kauhiasti olla. Voin kertoa, että ei hirvittävän helppo tehtävä.

Jotain näiden tyyppistä olisi hakusessa:

Toisena säästökohteena olisikin sitten vierasmäärä. Tällä hetkellä listalla on tosiaan se 130 henkeä ja tavoitteena olisi, että saisimme siitä vähintään 20 pudotettua jollain konstilla pois, jolloin kustannukset laskisivat ruoan ja juoman suhteen hieman. Sikäli mikäli esimerkiksi menu on 32€/henkilö niin tuo 20 henkilöä on jo 640€ ruoan osalta ja n. 460 € juomien osalta eli yhteensä säästöä olisi yli 1000€.

Mitä olette budjetti ajatuksistamme mieltä? Onko budjettimme mielestänne iso, keksikokoinen vai pieni? Isolta satsaukselta tuo ainakin itsestä tuntuu, mutta taitaa olla vierasmäärään nähden melko pieni raha. Sellainen olo on myös, että olen jotain oleellista unohtanut… Saa huikata jos keksii jotain mitä minulta on jäänyt listaamatta.

Huh, taidampa lähteä tästä lottoamaan.

Inspiraatio: tähtinen yö

Hellou pitkästä aikaa. Super työkiireiden ja sairasteluiden sekä tietysti ikisuosikkini muuttolaatikoiden purkamisen ohella vapaat hetket ovat jääneet melko vähäisiksi, joten pahoittelen pientä hiljaisuutta täällä blogin puolella.

Olen kuitenkin tässä välissä ehtinyt ihastua jälleen uuteen teemaan/koristelutyyliin. Tämän inspiraation oikestaan sain vastattuani Häähullun haaveiluja blogin Miloun minulle laittamiin kysymyksiin. Siinä avasin hieman yhtä häämatka vaihtoehtoa, joka suuntaisi Atacaman hulppean ja romanttisen tähtitaivaan alle. Miksei hieman sitä romantiikkaa voisi tuoda osaksi itse hääjuhlaakin?

Tästä olisikin hieman vaikeampi löytää minua miellyttäviä inspiraatiokuvia. Silti uskon, että oikein tehtynä tästä voisi saada hulppean taustan juhlille. Tähän voisi myös melko helposti yhdistää vesivärejä sekä tietysti olennaisena osana olisi valaistus😉

Tästä se ajatus sitten lähti:

IMG_0665.JPG

Ja tässä hieman ideoita miten tuota tunnelmaa voisi tuoda hääjuhlaan:

Projektoreilla saisi melkoisen mahtavia maisemia maalailtua esimerkiksi seiniin ja kattoihin:

Pöydät voisi tietysti nimetä erilaisten tähtien tai tähtirykelmien mukaan. Tähdillä kun on ihania nimiä: Vega, Sirius, Altair, Mimosa, Castor, Regulus, Bellatrix (hmm.. ilmeisesti J.K.Rowlingkin on ollut tähtien nimien ystävä🙂 ). Myös paikkakortit voisi olla henkilön horoskoopin mukaisella tähtisikermällä koristeltu:

Yksi osio, jota odotan erityisen paljon häiden järjestelyssä on korttien suunnittelu. Ihania vaihtoehtoja taas tässäkin teemassa:

Ja hieman vesiväriä

Ihanat nuo kirjekuoret

Ja hieman star quality:a myös pukeutumiseen:

Ja nämä korvikset voisin tilata taas vaikka heti. Ei ole edes hinnalla pilattu (8,51). Etsy❤

Ja perinteisesti loppuu vielä muutamia todisteita siitä, että tämän voisi jotenkin toteuttaa, eli tee-se-itse-ohjeistuksia.

Tämä ei näytä helpoimmalta ohjeelta, mutta lopputulos on kaunis ja toimisi esimerkiksi pöytien koristeina:

Huh, siinä taas kuvia kerrakseen. Hirmuisen ihania JA karkkina kakun päällä tämä on ensimmäinen inspiraatiopostaus joka on saanut hyvää palautetta mieheltäkin (wuhuu!!). Ehkäpä tässä olisi potentiaalia🙂

Millaisia tuntemuksia nämä teissä herättää?

Ich liebe dich -Liebster award

Häähullun haaveiluja -blogin Milou on nimennyt tämän (tämän!) blogin Liebster Awardin saajaksi. Ihan super muikean mahtavaa! Täytyy myöntää, että vaikka tämä on jo melkolailla näitä blogeja jo lapsuusajan ketjukirjeen tavoin kiertänyt, niin kyllähän tälläinen virallinen tunnustus siitä, että joku on tämän pienen blogini löytänyt ja vielä suosittelee sitä muille niin antaa inspiraatio ja motivaatio boostauksen. Suuren suuri kiitos siis Milou, tämä on sinulle:

Liebter palkintohan on, niille jotka ovat sen tähän mennessä jotenkin onnistuneet välttämään, kiertävä palkinto, jonka tarkoitus on nostaa uutukaisia blogeja lukijoiden tietoisuuteen. Ihan näppärä idea minusta ja tämä on tosiaan kiertänyt nyt näitä hääblogeja ja monia uusia kivoja tuttavuuksia on löytynyt, eli ainakin palkinto toimii toivotunlaisesti. Tarkoituksena on vastata palkinnon antajan 11 kiperään kysymykseen, linkata hänen blogiinsa ja laittaa hyvä kiertämään eli jakaa Liebster palkinto 5-11 muulle blogille, joille sitten saa esittää omat 11 kysymystä. Simples.

Milou tosiaan haastoi minut sekä neljä muuta vastaamaan näihin kyssäreihin:

1. Mitä sana rakkaus merkitsee sinulle? Ihan ensimmäiseksi tästä tulee mieleen Moulin Rouge sitaatti: Love is like oxygen. Love is a many-splendored thing, love lifts us up where we belong. All you need is love. (Tämä sitaatti siis aloittaa rakkauslaulu medleyn, lyriikat jäävät erittäin hyvin mieleeni). Eivätkä nuo rakkauslauluista pöllityt lausahdukset tosiaan ole huono kuvaus rakkaudesta. Rakkaus on mielestäni jotain luonnollista, jotain tarpeellista ja jotain jota jokainen kaipaa. Tähän kuuluu kaikki äidin ja isän rakkaudesta, sisar rakkauteen ja kaverusten väliseen rakkauteen sekä tietysti siihen perinteisimpään romanttiseen rakkauteen. Rakkaus sanaa käytetään mielestäni liian harvoin suomenkielessä ja englanniksi love sanan käyttö onkin paljon liberaalimpaa. Suomeksi me tunnustamme rakkauttamme vain hyvin harvoin. Toki tämä tekee siitä myös hyvin erityslaatuista, kun niin käy.

Rakkaus on monimuotoista ja ihmeitä täynnä. Se ei onneksi katso sukupuolta, rotua, ikää tai varallisuutta. Sitä löytyy kaikkialta ja mitä erikoisimmista olosuhteista. Rakastetutuksi tuleminen sekä se että saa rakastaa ovat molemmat osa ihmisten perustarpeita. Se, kun tunnen olevani rakastettu, saa minut olemaan parempi ihminen, sillä se toimii voimavarana minulle ja auttaa pitämään huolta myös muista.

Pakko laittaa vielä loppuun tämä Äiti Teresan aiheeseen liittyvä elämänohje.

2. Jos viimeisin kuulemasi kappale olisi teidän häävalssinne, minkä tahtiin te tanssisitte? Cranberries -Zombie. Aivan ihana kappale, jota juuri fiilistelin autossa. Sääliksemme vain lyriikat eivät ehkä ihan natsaa häihin…

Another head hangs lowly
Child is slowly taken
And the violence caused such silence

3. Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata ja miksi? Tämä olikin yllättävän vaikea kysymys sillä äkkiseltään en keksinyt ketään julkkista, jonka haluaisin tavata. Helen Mirren voisi tietysti olla mielenkiintoista tavata, jos vaikka osa hänen eleganssistaan tarttuisi minuunkin🙂

4.  Minkä uuden harrastuksen aloittaisit, jos sinulla olisi aikaa ja/tai rahaa? Joku harrastus, joka veisi minua erilaisiin ihaniin pakkoihin maailmalla olisi kyllä oikein kiva. Olen tänä kesänä aloittanut SUP:pailun (Stand Up Paddling) ja olisi mahtavaa päästä kokeilemaan SUP joogaa. Sitä voisin sitten harrastaa erilaisissa lämpimän veden maissa kuten Bahamalla tai Malediiveillä tai Hawailla tai Fijillä tai…

5. Mikä olisi unelma-häämatkakohteesi? Luin juuri artikelin Chilessä sijaitsevasta Atacaman autiomaasta, jossa näkee tähtiä paremmin kuin missään muualla (vähiten valosaastetta ja kuiva ilma ilmeisesti edesauttavat tätä). Ajatus siitä, että menisimme yhdessä katselemaan tähtiä häämatkallamme on jotenkin niin romanttinen, että se ehkä tällä hetkellä vie voitin muuten vallalla olleesta ajatuksesta aurinkolomasta Karibialle.


Tähtien lisäksi Atacamasta löytyisi myös geysirejä, suolatasankoja yms muutakin nähtävää. Ei lainkan huono vaihtoehto.

Mieheni tosiaan haluisi Kanadaan häämatkalle….

6. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä? Uskon ihastukseen ja kemiaan ja viehätykseen ensisilmäyksellä, mutta rakkaus vaati mielestäni jotain hieman syvällisempää kuin silmäyksen. Itse en nimittäin usko, että voi rakastaa ulkoisten seikkojen perusteella vaan, että rakkaus menee aina pintaa syvemmälle.

7. Mikä saa sinut iloiseksi? Muiden ilo. Ei ole mitään parempaa kuin läheisen ihmisen ilo ,jonka saa olla jakamassa.

8. Jos teille tulisi koiranpentu, minkä nimen hänelle antaisit? Hmm, riippuisi varmaan hieman minkälainen koira meille tulisi, mutta potentiaalisia vaihtoehtoja olisivat Musti (varsinkin valkoiselle koiralle, miten niin kieroutunut huumorintaju), Rekku, Rex (kai kaikki muitaa poliisikoira Rexin?), Sissi tai Ninja.

9. Kuvaile jokin elämäsi huippuhetkistä Kosinta on tietysti viimeisimpänä mielessä oleva aivan huippuhetki, mutta sen olenkin jo kuvaillut aiemmin.

10. Mikä asia viimeksi sai sinut nauramaan? Mieheni. Hieman ehkä innoissani kerroin tästä saamastani tunnustuksesta hänelle ja hän vastasi siihen pomppimalla kanssani sängyllä. Sitä pitää iloita niistä elämän pienistä asioista.

11. Jos saisit 20000€ lahjoitettavaksi hyväntekeväisyyteen, minkä kohteen valitsisit? Olen aiemmin elämässäni tehnyt jonkin verran töitä lasten parissa, joten heidän ilonsa ja surunsa ovat lähellä sydäntäni. Myös tämän hetkinen pakolaistilanne riipii sydäntä, joten varmaankin pakolaislapset olisivat tällä hetkellä tuon lahjoituksen kohde.

Huh, siinähän on vastauksia kerrakseen. Nyt sitten käännetään katse muihin blogeihin. Melkolailla taitaa alkaa olemaan niin, että tämä on monet hääblogit jo kiertänyt. Kaikki omalla listallani olleet blogit ovatkin kysymyksiin jo vastanneet, joten jätän kysymykset tällä kertaa väliin ja laitan ihan vain kiitokset viidelle minua inspiroineelle blogille.

Ihan ensimmäinen kiitos menee Häähullun Haaveiluja blogin Miloulle, joka on jo pitkään toiminut ihanien hääaiheisten asioiden inspiraatiopankkina. Olenkin enemmän tai vähemmän aktiivisesti seuraillut Miloun blogia jo vuosia ennen kosintaa, ihan niin kuin vain varmuuden vuoksi, jos joskus naimisiin pääsisi😉 Suurella mielenkiinnolla odotan minkälaiset häät Helmikuussa heidän toimestaan tanssitaan Suomenlinnan ihanissa maisemissa.

Seuraava kiitos menee hieman uudemmalle, Lauran I said yes -blogille. Laura on ihaltavan aktiivinen (oma tahtini kalpenee kyllä 6-0) ja kirjoittaa ihanan rehellisellä, avoimella ja iloisella ottella blogiaan. Hänen häitään vietetään Lappeenrannan seudulla kesällä 2017 ja näillä näkymin odotettavissa on ihanaa valeaa tyylikkyyttä.

Sitten kiittäisin inspiraatiosta ja uuden näkökulman tuomisesta hääasioihin Somewhere only we know:n Heidiä, joka ompelijan ammatissaan on pyörinyt hääkuvioissa pitkään, mutta hieman eri näkökulmasta. Esimerkiksi hänen kirjoituksensa hinnoissa usein näkyvästä häälisästä oli herättävä, enpä ole sen lukemisen jälkeen valitellut lisähinnoista (ainakaan kauheasti vielä). Heidin häät ovat suht samoihin aikoihin kun meidänkin, syksyllä 2016, mutta huh miten tehokas hän on ollut järjestelyiden suhteen. Ihan alkaa hävettämään oman saamattomuuden suhteen…

Toinen ihana morsian, jolla osuu häät samoille tienoille meidän kanssa on Take this walz -blogin Melkein morsian. Emme jaa pelkästään hääajankohtaa vaan myös maantieteellinen sijanti osuu melko lähelle joten eritysellä mielenkiinnolla stalkkaan seuraan mitä hän puuhailee häiden suhteen. Melkein morsiammella on ihanan perinteitä rikkova ja raikas tapa suunnitella häitä, joka osuu usein enemmän kuin hyvin yhteen omien mietteideni kanssa.

Ja viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisempänä kiitos Concrete wedding-blogiä pitävälle Concrete Bride:lle. Saman tyylinen industrial henkinen tila olisi meilläkin haaveissa ja siis mielenkiinnolla olen lueskellut hänen ideoistaan miten sellaisen saa koristeltua häihin sopivaksi kuitenkin kunnioittaen tilan omaa fiilistä. Ja betoni on vaan ihan mahtava materiaali. Nyt juuri kodin sisustamisurakan keskellä ollessani, se on onneksi myös muodissa, joten löytyy paljon ihania betonisia sistusjuttuja kaupoistakin.