Päivämäärä!!

Ihan mahtavaa, en meinaa pöksyissäni pysyä, kun se on kuulkaa naiset ja herrat niin, että olemme vihdosta viimein saaneet päivämäärän päätettyä (ainakin alustavasti, ennen kuin selviää että mitään tiloja ei sille päivälle ole saatavilla tai muuta vastaavaa, miten niin pessimisti).

Se olis sitten niin, että tästä neidistä tulee rouva 1.10.2016.

Ja sitten seuraa yleinen ilmoitus Luoto Äidille: tilauksessa olisi kauniit ruskan sävyttämät syksyiset häät, ei sitä masentavaa piiskaavaa tuuli-sade kombinaatiota. Kiitos 🙂

Tottakai sitä sitten piti käydä kurkkimassa, että mitä muut blogimaailman morsiot, jotka noihin aikoihin avioituvat ovat jo saaneet aikaiseksi. Kaksi muuta morsiota ovat tunnustautuneet tähän mennessä vuoden 2016 syys-lokakuun morsioiksi: Somewhere only we know ja  Take this waltz, joista jälkimmäinen juhlii jopa suht samoilla koordinaateilla. Täytyykin nyt tutustua tarkemmin siihen mitä he ovat pohtineet ja saaneet aikaiseksi (molemmilla näyttäis olevan jo juhlatilat ja häämekot, iiks).

P.s. Mikäli haluat seurailla mitä muut morsiot puuhastelevat niin Häähullun haaveiluja blogissa Milou pitää kattavaa listausta Suomalaisista hääblogeista.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Päivämäärä!!

    1. Suuren suuri kiitos! Jotenkin koko homma muuttui taas vähän konkreettisemmaksi, kun on ihan virallinen päivämäärä saatu lyötyä lukkoon (ainakin alustavasti, koputan nyt puuta, että kaikki tuolle päivälle onnistuisi). Paljon tsemppiä teille suunnitteluun! Kun on aikasin liikenteessä, niin yleensä myös valinnan varaa on. Joka on tietysti hyvä, mutta myös vaikeuttaa entisestään päätöksiä, kun on niin monta erilaista vaihtoehtoa auki 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s