Inspiraatio: vesivärit

Tämä on kyllä ehdottomasti yksi lempi ehdokkaistani teemaksi tällä hetkellä. Vesiväreillä tai ehkä vielä tarkemmin laveerauksella/liukuvärjäyksellä saa aikaan kauniin hempeitä kuvioita, jotka eivät kuitenkaan mene ällö-övereiden puolelle. Tämän voisi myös helposti toteuttaa haluamassaan väriskaalassa ja pohdinkin, että tämä yhdistettynä syksyn väreihin, keltaiseen, oranssiin, punaiseen, voisi olla melko vahva ehdokas teemaksi.

Pohdin myös, että koska monet koristeista olisivat melko helpostikin (eikö vain?) toteutettavissa diy tyylillä, niin koristelukustannukset jäisivät varmasti pienemmiksi verrattuna esimerkiksi aiemmin esittelemääni valo-teemaan.

Mutta, koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, annan näiden inspiraatio kuvien vakuuttaa teidän tämän ihanuudesta 🙂

Miten olisi teema kombo, valoa ja vesivärejä.

Ihania mekkoja esimerkiksi kaasoille

Ja rohkeimmille morsioille hieman vesiväriä myös.

Vielä löytämiäni aiheeseen liittyviä tutoriaaleja:

Kankaan maalaminen vesiväritekniikalla, eli näin koristautuisivat esimerkiksi kaitaliinat, kangas servietit, tarjoilupöytien pöytäliinat, vieraslahjapussukat yms. Ohjeet englanniksi.

Enpä olisi tullut ajatelleeksi käyttää kukkia pensselinä, mutta kaunista jälkeä siitä näyttää tulevan. Ohjeet englaanniksi.

Kynsilakalla ja vedellä maalattu pullo. Ohjeet englanniksi. Ihanaa muuten kerrankin, kun on ohjeet, jonka kaikki tarvikkeet omistaa jo valmiiksi.

Samalla tekniikallahan saa vaikka mitä koristeltua ja keräämällä lasikippoja ja -pulloja ja koristelemalla ne tällä tavalla pääsee melko halvalla esimerkiksi pöytäkoristeissa (aina vain se budjetti mielessä). Mietin myös, että toimisivatkohan tälläiset one-of-a-kind mukit myös vieraslahjoina, jos niissä olisi esimerkiksi teetä tai kaakaota kylkiäisenä?

Spray maalilla toteutetut pöytänumerot. Englanniksi nämäkin ohjeet.

Teeman mukaisia viirejä näyttäisi syntyvän myös melkoisen helposti. Ohjeet englanniksi.

Ohjeet vesiväri paikkakorttien tekemiseen. Nämäkin ohjeet ovat englanniksi (sen siitä saa, kun näitä metsästää pinterestistä).

Tämän vieraskirjan tekemiseen en löytänyt suoranaisia ohjeita, mutta tälläisen varmasti itsekin pystyisi melko helposti tekemään (jännä, kun tässä vaiheessa kaikki olisi niin helppoa, katsellaan sitten mikäli jotain pitää oikeasti alkaa näpräämään).

Pienenä pelkona tässä on tietysti se, että tunnelma alkaa muistuttamaan liikaa lastenjuhlia, mutta kun väripaletin pitää hieman pelkistetympänä, niin uskon sen tuovan hieman kaivattua tyylikkyyttä mukaan kokonaisuuteen. Myös yhdistettynä esimerkiksi saman väripaletin kukkiin tai esimerkiksi puu koristeisiin tulee tästä heti aikuismaisempi ja juhlavampi.

Mitä olette meiltä, hitti vai floppi?

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Inspiraatio: vesivärit

  1. Jes, viimeinkin löytyi hääblogi jossa kirjoittajalla on sama näkemys juhlien estetiikan suhteen kuin itselläni! 😉 olen tuhottoman kyllästynyt niihin geneerisiin koivunhalkoihin ja juuttiliinoihin ja ikean maljakoihin että oksettaa. Vesivärejä ajattelin ympätä ainakin meidän kutsukortteihin, paikkakortteihin, ja ehkä jopa kankaisiin lautasliinoihin. Noin muuten ajattelin jättää kaikki viirit ym pois, ja korvata ne juurikin valoketjuilla. Pöytiin tulee paljon vihreää kasvia ja köynnöstä sekä messinkisiä kynttilänjalkoja 🙂 olipas kiva löytää tämä blogi, jään seuraamaan ilolla!

    Tykkää

  2. Hei jee! Mahtavaa tietää myös etten ihan yksin ole näiden aatteideni kanssa. Nuo kuvailemasi koristelut kelpaisivat kyllä minulle, 10/10 🙂 Tosiaan ei ihan tunnu omalta nuo perinteisistä perinteisimmät koristelut ja jotain vähän erilaista olis hakusessa. Mulla tosin on vielä miehen suostuttelu edessä, kun ainakaan näistä kuvista en sitä vielä saanut innostumaan 😉

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s