Inspiraatio: Marokkolaista tunnelmaa

Tästä jo vähän vihjaisinkin viime postauksen yhteydessä ja jäinkin sen jälkeen jumiin Pinterestiin kaivelemaan toinen toistaan ihanampia inspiraatio kuvia Marokkalaistyylisistä häistä. Vastoin perinteistä suomalaista tyyliä nämä ovat ihanan runsaita ja värikkäitä ja mielestäni juurikin tämän kaltaista piristystä eräs marraskuinen ilta ensi vuonna voisi kaivata 😉

Tämähän TOTTAKAI vaatisi inspiraatio matkan Marokkoon ennen häitä, voi mikä harmi. Ja sieltä voisi sitten hankkia kaikenlaista tilpehööriä koristeiksi, mahdollisesti melko paljon halvemmalla kuin täältä. Suurena plussana myös tässä on se, että marokkolainen keittiö on yksi lemppareistani, joten häissä voisi tarjota myös teeman mukaista ruokaa ja näin sitoa sen tiukemmin osaksi kokonaisuutta.

Tavoiteltu fiilis

Runsautta, värejä ja iloista tunnelmaa lähtisin ehdottomasti hakemaan tässä teemassa. Tekstiilejä voisi käyttää runsaasti, sillä ne tuovat oman lämmön tuntunsa, joka taas toimisi hienosti tuossa tehdas tilassa (Välihuomio: meillä on alustava varaus Tehdas 108:saan!! Jee jee! Vielä kun pääsisi paikanpäälle käymään…)

Saman voisi toteuttaa myös melko hilityillä väreillä, joka sekin luo ihanan hieman mystisen tunnelman jopa, mutta menemättä ehkä liian kauas muuten harrastamastamme simppelistä ja musta-valkoisesta sisustus maailmasta.

Yksityiskohdat

Kattauksiin kaivattaisiin runsautta, jota voitasiin luoda esimerkiksi lyhdyillä ja kukilla. Koristeet voisi muuten pitää melkoisen yksivärisinä ja väriloistoa voisikin tuoda nimenomaan kukkien avulla osaksi kokonaisuutta. Tyynyjä ja jopa mattoja olisi ihana tuoda tilaan luomaan lämpöä. Metallin värit kuten kulta ja pronssi tuovat puolestaa hieman yleellisyyttä ja arvokkuuta mukaan tähän kimaraan.

Tälläisiä koristeluita voisi varmasti luoda myös itse erilaisiin lasipurkkeihin.

Pukeutuminen

Morsiamen pukeutumiseen voisi ottaa mukaan ihania vivahteita teemasta.

Tarjottavat

Marokkolainen ruoka on fantastista ja yksi elämäni parhaista makukokemuksista onkin ollut Marokkolainen kanapiiras, joka oli päällystetty kanelilla ja tomusokerilla (tiedän kuulostaa oudolta, mutta jollain maagisen mystisellä tavalla se vain toimi kokonaisuutena).

Tässä vielä kuva123 kyseisestä piirakasta (kyllä tuo valkoinen on nimenomaan tomusokeria)

Porkkana-kvinoa salaattia

Kikherne-cous cous salaatti

Bataatti salaatti

Pääruoaksi ehkä liha tai kana tanginea

Ja tietysti ruoan jälkeinen minttutee olisi tarjolla myös.

Kakunkin voisi koristella teeman mukaisesti.

Tekemistä

Tälläisiä istuskelu nurkkauksia olisi ihana luoda, joihin vieraat voisivat sitten illanmittaan siirtyä. Näistä voisi luoda myös pienen leffateatterin johonkin pienempään tilaan, jossa voisi viihdyttää kuvakimaralla aikuisia ja piiretyillä lapsi ja lapsenmielisiä (pahoin pelkään että morsiamenkin voisi sieltä jossain viaheessa iltaa löytää katselemasta piirrettyjä 😀 )

Marokkolaisissa häissä on perinteenä hääviltti, jonka morsian ja morsiamen suvun naiset tekvät yhdessä ennen häitä. Tämän tekemisen lomassa on ilmeisesti ollut tapana sitten vanhempien ja viisampien naisten jakaa tietoutta kukista ja mehiläisistä tulevalle morsiammelle. Morsian laittaa viltin hääseremonian jälkeen kaulansa ympärille ja se tuo onnea ja hedelmällisyyttä sekä pitää pahat henget poissa vasta vihityn parin kotoa häiden jälkeenkin. Nämä viltit ovat kauniita ja sellaista voisi käyttää esimerkiksi illan tullen hartiahuivina ja lämmikkeenä sekä häiden jälkeisenä käytännöllisenä muistona. Sellainen olisi mahdollista tehdä itse tai mikäli suvusta löytyy käsityötaiotoisia niin hianoahan se olisi saada häälahjaksi. Tuon kukat ja mehiläiset puheen voisi kyllä jättää väliin 🙂

Kutsut

Tähän teemaan sopivia paperituotteita ei olisi kyllä vaikeaa löytää. Aivan ihania ovat ja valinnan vaikeus olisi kyllä suuri uhka mikäli tähän teemaan päätyisimme. Eniten silmääni miellyttää marokkolaisista lyhdyistä inspiraation saaneet kutsut, jotka ovat melkein pitsimäisiä yksityiskohtineen.

Siinä olikin taas kimaraa kerrakseen. Itse olen varsinkin noista lyhdyistä, kutsuista ja hieman yllättäen morsiamen pukeutumiseen liittyvistä kuvista melkoisen fiiliksissäni. Ja tietysti tuosta ruoasta! Nyt onkin pakko lähteä syömään, sen verran sai veden kielelle nuo tarjottavista etsityt kuvat 🙂

Mainokset

3 kommenttia artikkeliin ”Inspiraatio: Marokkolaista tunnelmaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s